Linja 38 oli tämän vuoden tammikuuhun asti Hervannasta Kaukajärven, Linnainmaan ja Taysin kautta Lentävänniemeen kulkenut kiertolinja. Kaikista Tampereella näkemistäni linjastomuutoksista tämän lakkauttaminen oli kenties typerin.
Linja 38 oli yksi Tampereen parhaista bussilinjoista ja edusti äärimmäisen hyvää suunnittelua. Linja oli paikallisbussilinjaksi harvinaisen nopea ja yhdisti eri puolilla kaupunkia sijaitsevat alueet tavalla, johon muut bussilinjat eivät kykene. Tällaiset kiertolinjat ovat äärimmäisen tärkeitä, sillä ihmisillä on muitakin liikkumistarpeita kuin vain keskustaan ja keskustasta ja monissa tapauksissa keskustan kautta kiertäminen kestää järkyttävän pitkään.
Linja 38 taittoi matkan Lielahdesta TAYSille reilussa vartissa.
Tikkutehtaalta TAYSille matka kesti vain ~7 minuuttia.
Lielahdesta Linnainmaalle ~25.
Taysilta Kaukajärvelle rapiat 10 ja Hervantaan ~25-30.
Linja oli siis nopea ja oli suurella osalla reitistään ainoa järkevä yhteys. Miksi sitten näin upea linja lakkautettiin?
Koska kuvitellaan, että se voidaan korvata linjoillla, joilla sitä ei voi korvata.
Käsittelen tämän asian kolmessa osassa.
Nysse tuntuu kuvittelevan, että Lentävnniemen ratikka tekisi 38:n tarpeettomaksi tältä väliltä. Lentävänniemen ratikan väittäminen 38:n korvaajaksi kuitenkin kaatuu kahteen asiaan:
Ensinnäkin, ratikkamatka TAYSilta Lielahteen on vähintään noin 10 minuuttia hitaampi.
Toisekseen, ratikat ovat jo nyt ruuhka-aikoina todella täysiä ja se on näillä näkymin vain pahenemassa.
Linjan 1 pidentäminen Lentävänniemeen ilman että sen kapasiteettia samalla lisättiin, tulee varmasti näkymään täyttöasteen kasvuna.
Ja nyt sen pitäisi vielä pystyä imaiseman 38:n matkustajat.
Muutenkin vaikuttaa siltä, että yksi joukkoliikennesuunnittelun tärkeimmistä opeista, eli kapasiteetin suunnittelu ruuhkahuippujen mukaan on mennyt Tampereella ohi, ainakin ratikan suhteen.
Helpotusta tosin ollaan saamassa - ehkä joskus lähivuosina. Ja mainittakoot, että todennäköisesti alkuun vain linjalle 3, jolla ongelma on toki pahempi, mutta joukkoliikennejärjestelmää ei voi pyörittää siten, että samuttetaan pahin tulipalo nyt ensin ja palataan niihin muihin sitten tulevina vuosina.
Lentävänniemestä ja Lielahdesta Linnainmaalle reitti muuttui suorasta ja nopeasta sekä hitaammaksi, ETTÄ vaihdolliseksi. Siinä missä 38 kulki reitin suoraan ja rantaväyläosuuden ansiosta varsin nopeasti, on linjan lakkauttamisen jälkeen Lentävänniemestä ja Lielahdesta mentävä ensin ratikalla keskustan kautta Kaupin kampukselle, minkä jälkeen vaihdettava bussiin, joka vie Linnainmaalle. Sen lisäksi, että ratikalla matka Lielahdesta Kaupin kampukselle ottaa pidempään, kuin vastaava matka 38:lla, on matka-aikaan lisättävä myös vaihtoaika Kaupin kampuksella (tai vaihtoehtoisesti TAYSilla, Hippoksella tai Sammon aukiolla).
Pahin osuus on kolmas eli Taysiltä ja Linnainmaalta pääsy Kaukajärvelle ja Hervantaan.
Nyssen neronleimaus on linjan 17 pidentäminen Vehmaisista Hervantaan ja sen, että tämä ratkaisisi linjan 38 puutteen, kuvitteleminen.
Aloitetaan nopeudesta:
Linja 38
TAYS -Kaukajärvi 10-15 min
TAYS - Hervanta 25-30 min
Linnainmaa - Kaukajärvi 8 min
Linnainmaa - Hervanta n. 20 min
Linja 17
TAYS -Kaukajärvi n. 25-30 min
TAYS - Hervanta n. 30-45 min
Linnainmaa - Kaukajärvi n. 15-20 min
Linnainmaa - Hervanta n. 25-30 min
(Ajoajat vaihtelevat vuorkaudenajan mukaan)
Puhumme nyt siis matka-ajan kasvusta jopa 15 minuutilla, mikä on kaupungin sisäisessä liikenteessä valtava muutos.
(Vertailun vuoksi, Puskiaisten moottoritie säästäisi n. 4 minuuttia)
17 ei myöskään kulje Hervannassa 38:n reittiä, vaan 38:n palvelemat pysäkit Koillis-Hervannassa jätettiin kokonaan ilman palvelua, jolloin osa Hervannasta ei käytännössä ole saavutettavissa joukkoliikenteellä.
Jos jotain hyvää pitää sanoa, niin linjan 17 pitenemisen myötä saatiin viimein järjellinen yhteys Vehmaisista Kaukajärvelle ja Hervantaan, mikä on ehdottomasti hyvä asia. Se ei kuitenkaan ole peruste rikkoa toimivaa TAYS-Linnainmaa-Kaukajärvi-Hervanta -yhteyttä.
Linja 38 oli ennen lakkautamistaankin jokseenkin laiminlyöty linja, tärkeydestään huolimatta. Linja lopetti liikennöinnin iltakahdeksalta, liikennöi ruuhka-ajan ulkopuolella ainoastaan puolen tunnin välein, eikä liikennöinyt sunnuntaisin ollenkaan.
Kaupunkiliikenteessä on tärkeää, että aina kun mahdollista, linjoja liikennöidään tiheästi, että ihmiset voivat katsomatta aikataulua kävellä pysäkille ja luottaa, että bussi ilmestyy kohtuullisen ajan kuluessa.
15 minuutin vuorovälillä tämä onnistuu, 30 minuutin vuorovälillä ei.
Linja 38 tulee ehdottomasti palauttaa, eikä sellaisena puolivillaisesti hoidettuna linjana, jollainen se on tähän asti ollut, vaan linjana, joka liikennöi tiheämmällä vuorovälillä, sekä myös iltaisin ja sunnuntaisin. Lisäksi linjan 38 oppeja on mahdollisuuksien mukaan käytettävä hyväksi Tampereen muitakin bussilinjoja suunniteltaessa.