⠀ Antti Häkkinen - Liikenteestä paasaava vassari

kuva
Etusivu Jaa kuka että? Tampereen liikenteestä vähäsen Vasemmistoliitto

Minulla oli pitkään sellainen tilanne, että en halunnut liittyä mihinkään puolueeseen, lähinnä koska en kokenut, että mikään puolue edustaa minua täydellisesti. Orpon hallituksen aloitettua Suomen määrätietoisen romuttamisen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että haluan lähteä mukaan puoluepolitiikkaan ja puolueekseni valkoitui Vasemmistoliitto, sillä se on puolueena lähimpänä arvojani ja ajatuksiani. Vasemmistoliitto on myös siitä hyvä puolue, että sen jäsenistö on varsin monipuolista, ideologioiltaan ja muutenkin. Meillä on yhteiset ydinarvot ja yhteisiä tavoitteita, joita ajamme yhdessä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän olisi aina oltava kaikesta samaa mieltä.

Kaikkien puolella olemista tunnutaan usein pitävän mahdottomuutena, jopa vitsinä. Sitä Vasemmistoliitto kuitenkin on, kaikkien puolella. Kaikkia ei ehkä voi miellyttää, että hyvä elämä on mahdollista taata kaikille ja sitä Vasemmistoliitto juuri haluaa - kaikille, ei harvoille.
Suomen puolueista Vasemmistoliitto on seissyt johdonmukaisimmin heikommassa asemassa olevien puolella, oli sitten kyse matalapalkka-alojen työntekijöiden oikeuksista tai vammaisten huomioonottamisesta julkisia tiloja suunniteltaessa. Vasemmistoliitto on myös lähes kaikista muista puolueista poiketen aidosti kunnianhimoinen ja johdonmukainen ilmasto- ja ympäristöpolitiikka. Ilmastokriisin mittakaavaa ei valitettavasti tunnuta vieläkään Suomen politiikassa ymmärrettävän. Kyseessä on eksistentiaalinen uhka, jonka torjumiseksi on tehtävä kaikki, mikä tehtävissä on. Siihen valtaosa puolueista ei tunnu kykenevän.

Vasemmistoliittoon liittyminen tuntuu yhä täysin oikealta valinnalta ja olen löytänyt tästä porukasta poliittisen kotini. Vasemmistoliitto on hyvin avoin ja vastaanottavainen ja Suomen puolueista ainoa, joka kykenee aidosti tarjoamaan vaihtoehtoja Orpon hallituksen edustamalle kurjistuspolitiikalle. Vasemmistoliitto on tällä hetkellä valtavassa nosteessa, vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa olimme Suomen toiseksi suurin puolue ja jäsenmäärämme kasvaa jatkuvasti ja hyvä niin, sillä Orpon hallitusta eniten kritisoivan ja sen poliitikalle eniten vaihtoehtoja tarjoavan puolueen kasvava jäsenmäärä on hyvin selkeä viesti kansalta, että Orpon hallituksen toimia ei suvaita.

Vasemmistoliiton itsensä lisäksi kuulun myös sen nuorisojärjestöön, eli Vasemmistonuoriin, eli Vanuun, joka on jäsenmäärältään Suomen suurin poliittinen nuorisojärjestö ja aivan varmasti myös aktiivisin. Voin suositella Vasemmistonuorten jäsenyyttä, sillä Vanu on järjestönä valtavan solidaarinen ja toiminnaltaan monipuolinen. Vasemmistonuorissa muutos tulee laulamalla.
Toimin tällä hetkellä Tampereen Vasemmistonuorten hallituksessa.


Liity Vasemmistoliittoon

Liity Vasemmistonuoriin

Tampereen Vasemmiston kuntavaaliohjelma 2025